Kuore (norssi) nousee juuri tällä hetkellä rannikkojokiin, ja sen kalastus haavimalla tai lippoamalla olisi suositeltavaa ja myös kestävää kalastusta. Ongelmana tällä hetkellä lähes kaikkialla on kuitenkin toiminnan laillisuus, koska valtion kalastonhoitomaksulla haaviminen ei ole mahdollista. Siihen tarvitaan aina erikseen vedenomistajan lupa, joita ei juuri missään ole yleisesti tarjolla.
Ainoa paikka Varsinais-Suomen alueella johon lupia voi vapaasti hankkia kalakortti.comista on Aurajoen Halistenkoski. Koskessa ja sen alapuolella kuoreen ja myös siian haaviminen on laillista Halistenkosken luvalla. Lisäksi 18-64-vuotiailla pitää olla kalastonhoitomaksu maksettuna.
Haavimista on kuitenkin viime vuosina harrastettu runsaasti esimerkiksi Raisionjoessa Huhkon alueella, jossa uuden kalatien alapuolella on lain mukaan 200 metrin kalastuskielto, sekä Salonjoessa Moisionkoskessa. Ko. paikkoihin lupia ei ainakaan toistaiseksi ole saatavissa. Alueella toimiva Lounais-Suomen kalatalousalue pyrkii kuitenkin siihen, että luvallisia kuoreen ja muidenkin kalojen kalastuspaikkoja saataisiin jokialueille jatkossa lisää.
Kalatalousalan neuvonnasta Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella vastaa Länsi-Suomen Kalatalouskeskus ry.
Lisätietoa asiasta antaa Länsi-Suomen Kalatalouskeskus ry: n kalastusbiologi Olli Ylönen, p. 040-578 6890.