Nuotta-apajien kartoitus ja luotaaminen viistokaikuluotaimella

Länsi-Suomen Kalatalouskeskus oli 6.6. Merikarvialla kartoittamassa nuotta-apajia ja selvittämässä niiden nuottauskelpoisuutta. Nuotta-apajat käyttöön -hankkeen tiimoilta potentiaalisten nuotta-apajien pohjien kunnot tarkistettiin viistokaikuluotaimella. Mukana olleet Keijo Välimaa ja Juhana Mellanoura tarjosivat apua paikallistietämyksellään, mikä osoittautui arvokkaaksi potentiaalisten nuottapaikkojen etsinnässä.

Hankkeen tarkoitus on pienentää kalastajien kynnystä kokeilla nuottakalastusta. Nuottakalastusta koitetaan elvyyttää muun muassa, koska hylkeiden ja merimetsojen oletetaan olevan vähemmän haitaksi nuottakalastuksessa, kuin passiivipyydyksillä kalastettaessa. Lisäksi särkikalojen ja kuoreen kysyntä on kasvussa ja ne ovat helposti nuotattavissa. Vanhoja apajia ollaan pyritty selvittämään, mutta muun muassa maankohoamisen ja lietteenkerrostumisen vuoksi suuri osa perinteisistä apajista ei ole enää kovin potentiaalisia nuotta-apajia. Tämän vuoksi olemme kartoittaneet myös apajia, missä ei tiedetysti olla nuotattu aiemmin. Näiden ”uusien” nuotta-apajien kartoituksessa olemme turvautuneet ensisijaisesti ammattikalastajien paikallistietämykseen.

Nuotta-apajia on tähän mennessä kartoitettu myös Porin ja Rauman edustalta. Tarkoitus on vielä luodata ainakin Uudenkaupungin edusta. Hankkeen lopuksi kokoamme kattavan karttaesityksen turvallisista nuotta-apajista, missä on nähtävissä nuottauskelpoiset alueet, sekä nuotta-apajien välittömässä läheisyydessä havaitut riskialueet. 

kaksi miestä, vene

Viistokaikuluotain

Viistokaikuluotainkuva Tahkoluodon lounaispäästä Porissa. Kuvasta voidaan nähdä selvästi, mistä nuottauskelpoinen alue alkaa. Varjojen avulla voidaan päätellä esimerkiksi kalojen uintisyvyyksiä ja erilaisten kohteiden, kuten kivien korkeuksia. Keskellä oleva musta alue, kuvastaa veneen alle jäävää pystysuuntaista vesipatsasta, eli veneen alla oleva meren pohja näkyy heti mustan alueen vieressä (katso viistokaikuluotausta havainnollistava kuva).

Kaikuluotaus perustuu luotaimen lähettämiin ja vastaanottamiin äänisignaaleihin, joiden avulla saadaan tietoa vedenalaisesta maailmasta. Viistokaikuluotaimen ero perinteiseen ”suoraan kuvaavaan” kaikuluotaimeen on se, että siitä saadaan tietoa huomattavasti laajemmalta alueelta. Varjoja syntyy, koska luotaussignaalit lähtevät viistokaikuluotaimesta sivuille päin.

Viistokaikuluotausta havainnollistava kuva. https://www.humminbird.com/sites/humminbird_site/files/c004-si-folding-illustration-m_0.jpg

Artikkelin kirjoitti projektisihteeri Tuomas Miettinen.
Nuotta-apajien kartoitus on osa hanketta Nuotta-apajat kartalle. Hanke on saanut rahoitusta Euroopan meri- ja kalatalousrahastota Selkämeren ja Pyhäjärven kalatalouden toimintaryhmän kehyksestä. 
Lisätietoa hankkeesta osoitteesta
www.kalatalouskeskus.fi/nuotta-apajat-kayttoon/