Elinkeinokalatalouden haasteena on muun muassa vaikeus saada uusia toimijoita alalle, sekä alan vähäinen tunnettuus, etenkin nuorten parissa. Alalle olisi tärkeää tavoittaa ihmisiä alan ulkopuolelta ja etenkin niitä nuoria ja nuoria aikuisia, joita perinteiset mediat ja Facebook eivät tavoita. Vuonna 2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu teki kyselyn, jonka mukaan 9-15 -vuotiaista 92 % käytti YouTubea ja se on suosituin sosiaalisen median kanavista. Elinkeinokalatalous ei kuitenkaan tiettävästi käytä YouTubea tiedottamiseen suurissa määrin ja olemassa oleva tiedotus on lähinnä alan sisäistä. Hankkeen tavoitteena on selvittää yhteistyömahdollisuuksia tubettajien kanssa ja mahdollisia toimintamalleja, joilla elinkeinokalatalous voisi saada merkittävää näkyvyyttä YouTubessa.
Hankkeen tavoitteena on löytää uusia kanavia viestiä Saaristomeren kalataloudesta positiivisesti. Hankkeessa selvitetä mahdollisuuksia yhteistyöhön tunnetun tai tunnettujen some-vaikuttajien kanssa. Hankkeen tavoite on löytää tubettajien kanssa yhteistyömalli ja toimintatapa, miten Saaristomeren kaupallinen kalatalous saisi näkyvyyttä nuorten käyttämissä medioissa. YouTube-videoilla edistetään Saaristomeren elinkeinokalataloutta. Videoiden aiheet käsittelevät Saaristomeren kaupallista kalastusta, vesiviljelyä, kalanjalostusta ja kalakauppoja. Niiden pääsisältönä on:
• Kalastuksen pieni hiilijalanjälki
• Negatiivinen Itämerijalanjälki
• Kotimaisen kalan ekologisuus
• Kotimaisen kalan korkea laatu
• Kalaruuan terveellisyys.
Hankkeen keskeiset toimenpiteet ovat:
• Selvitetään mahdolliset tubettajat (oikea kohderyhmä, sopivat aihealueet…)
• Selvitetään hintataso
• Etsitään kuvauskohteet, aiheet ja henkilöt: kalastajat, viljelijät, jalostajat, kaupan edustajat ja tapahtumat jne.
• Suunnitellaan tuleville videoille käsikirjoituksen suuntaviivat.
Hankkeen kesto 21.01.2020 – 30.09.2020 |