Länsi-Suomen Kalatalouskeskuksen uutiskirjeestä löydät monipuolisesti tietoa toiminnastamme ja kalatalouden ajankohtaisista asioista Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.
Tällä kertaa uutiskirje on koulutuspainotteinen, sillä tänä vuonna olemme jo järjestäneet kalatalousaluetoimijoille seminaariristeilyn ja yhteensä kuusi kalastuksenvalvojakoulutusta Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Syksyllä on luvassa vielä ainakin kaksi osakaskuntakoulutusta, kalastuksenvalvojan tenttiin valmentava koulutus ja kaupallisten kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily.
Lisäksi Kala-aviisissa asiaa uudesta hankkeestamme ”Nuotta-apajat käyttöön” ja merimetsojen häirinnästä Kustavin-Uudenkaupungin kalatalousalueella.
Lataa Kala-aviisi 1/2022 tästä
Julkaisu on suunnattu yhdistyksen jäsenistölle sekä kaikille kalatalousasioista kiinnostuneille. Se julkaistaan kahdesti vuodessa kalatalouskeskuksen kotisivuilla, ja on myös tilattavissa omaan sähköpostiin. Jäsenjärjestöillemme lähetetään uutiskirjeen paperiversio jäsenpostin yhteydessä.
Uutiskirjettä rahoitetaan kalastonhoitomaksuvaroista.