Jokitalkkari 2020
Jokitalkkari hankkeessa tarkoituksena on lisätä lohen ja taimenen luontaista lisääntymistä Kokemäenjoella ja sen sivuhaaroissa.
Jokitalkkari hankkeessa tarkoituksena on lisätä lohen ja taimenen luontaista lisääntymistä Kokemäenjoella ja sen sivuhaaroissa.
Rannikon kaksikielinen kalatalousaluepäivä Etäkoulutus 22.9.2020 Koronaepidemian takia alueellinen kalatalousaluepäivä 2020 toteutettiin etäkoulutuksena Zoom-alustaa hyödyntäen. Etäkoulutuspäivän toteutuksesta vastasivat Kalatalouden Keskusliitto ja Länsi-Suomen Kalatalouskeskus. Länsi-Suomen Kalatalouskeskus tarjosi mahdollisuuden osallistua koulutukseen Kalatalouskeskuksen toimistolla.…
Hankkeen tavoitteena on lisätä pienimuotoisen rannikkokalastuksen kannattavuutta, vähentää kalastuksen sesonkiluonteisuutta sekä vähentää hylkeistä aiheutuvia taloudellisia haittoja. Hankkeessa pyritään myös lisäämään uuden teknologian käyttöönottoa ja hyödyntämistä. Tavoitteena on tuoda uusia lajejeja…
Elinkeinokalatalouden haasteena on muun muassa vaikeus saada uusia toimijoita alalle, sekä alan vähäinen tunnettuus, etenkin nuorten parissa. Alalle olisi tärkeää tavoittaa ihmisiä alan ulkopuolelta ja etenkin niitä nuoria ja nuoria…
Hankkeen tavoitteena haetaan säästöjä kalatalouden alkutuottajien työajan käytössä ja veneajelun vähentämistä uuden tekniikan avulla. Hankkeessa selvitetään mehittämättömän lennokin (drone) käyttömahdollisuuksia kalastuksen apuna, sekä esitellään sen ominaisuuksia ja mahdollisia käyttökohteita kalastajille.…
Hankkeen tavoitteena oli tehdä kalavesien hoito näkyväksi ja tunnetuksi. Hankkeessa toteutettiin yhtenevät logot sekä ulkoasu alueen neuvontajärjestölle, ja sen alueella toimiville kalatalousalueille. Tulokset ovat parhaillaan edessäsi Länsi-Suomen Kalatalouskeskuksen uusien kotisivujen…
Hankkeen tavoitteena on saada uusia toimijoita alalle ja nostaa kotimaisen kalan käyttöä ja arvostusta ohjaamalla nuoria alalle ja opettamalla lapsista osaavia kotimaisen kalan käyttäjiä. Toimialue on Saaristomeren kalatalousryhmän toimialue, ja…
Länsi-Suomen Kalatalouskeskus on selvittämässä uusien ammattikalastajien kouluttamismahdollisuuksia. Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään alalla jo toimivien halukkuutta osallistua kouluttamiseen ja ammattikalastuksesta kiinnostuneiden halukkuutta osallistua koulutukseen mestari-kisälli järjestelyllä, sekä käsityksiä parhaasta tavasta järjestää koulutus.
- Kaupallisten kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 2020 Kaupallisille kalastajille suunnattu vuosittainen tiedotus- ja koulutusristeily järjestettiin vuonna 2020 jo kahdeksattatoista kertaa. Aiempina vuosina hanketta on toteuttanut muun muassa Saaristomeren kalatalouden toimintaryhmä…